Matkat

Joka toinen vuosi järjestämme OHJELMOIDUN OPINTOMATKAN ULKOMAILLE. Olemme lounastaneet Harvardin yliopiston klubilla, Euroopan tuomioistuimen Sinisessä salongissa ja päässeet tutustumaan paikkoihin, joista turistijuristina voi vain unelmoida.

Tapaamiset

VAPAAMUOTOISIA TAPAAMISIA on järjestetty niin liikunnan, kulttuurin kuin muunkin mielenkiintoisen parissa. Olemme vaeltaneet Kuhankuonolla, tutustuneet bailatinoon, vyöhyketerapiaan, saamelaisuuteen, viettäneet Sibeliusiltaa, kiertäneet taidegallerioita, kuunnelleet runoja ja saksofonin soittoa kesäisellä shampanja-aamiaisella Aurajoen rannalla. What ever !!! HYVÄ RUOKA JA VIINIT liittyvät tapaamisiimme oleellisena osana.

Koulutus

Järjestämme ammatillisesti mielenkiintoisia KOULUTUSTILAISUUKSIA; aiheina ovat ollet esim. verotuksen kiemurat, määräävän markkina-aseman käyttö, tietosuoja, seulonta, small talk, kielenhuolto, esiintymistaito… kaikki mahdollinen!!!! Olemme tutustuneet myös eri virastoihin ja yhteisöihin ja juristien työtehtäviin niissä.